Siirry pääsisältöön

Sisukas 9.4.2021

Perjantai eli Sisukas-agilityä.

Aloitettiin päästelemällä höyryt eli juostiin pätkää 8-9-10-18-11(suoraan)-12 ja takaisin.
Hienosti Flame irtosi 8-hypylle.
10-18 välissä kyseli apuja, kun oli myöhässä käskyn ja ohjauksen kanssa.
18-11 välissä kadotin koiran - ei ollut ohjaaja ihan täysillä mukana.

Loppuaika tehtiin keppejä eli ensimmäiset keppitreenit tytölle. 4 keppiä ohjureilla, palkkaus Heidillä edessä. Hienosti päästiin pisteeseen, jossa oli vain yhdet ohjurit ja ne ihan alhaalla. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Agilityyn valmistavaa treeniä

Perjantai eli Sisukas-jengin treeni. Tällä kerralla tehtiin Flamen kanssa takaakiertoa + jatkettiin sitä koiranpuoleisella kädellä tehtävään wrapiin. Lisäksi totuteltiin puomin alastuloon (toinen pää minipöydällä) ja tehtiin lelukädestä luopumista. Flame on tosi innokas ja motivoitunut treenaaja.

Rally-tokoilua

Maanantaina oli jälleen rally-tokotreenit Pogostan koulun pihalla. Käytiin pikku kävely ennen treeniä ajatuksena, että neiti keskittyisi treeniin paremmin. Parannusta ei ollut nähtävillä 😂. Osittain keskittyi oikein hyvin, mutta paljon paljon haukuttiin edelleen.  

A-este

Perjantain Sisukas-jengin treeneissä Flame pääsi ensimmäistä kertaa treenaamaan A-estettä. Laskettiin se alas ja Flame sai juoksennella sitä omaan tahtiin. Ensimmäinen kiipeäminen jännitti, mutta sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Tarkoitus on tehdä sille juoksukontaktit A:lle, joten aloimme palkkaamaan alustalta molempiin suuntiin. Nätisti juoksi alas asti joka kerta.